Totuutta ja tehtävää

Tämä on tarina ystävästäni, perheenjäsenestäni, suuresta persoonallisuudesta ja kauniista luonteesta.

Olen pikkusisko ja aina halunnut saada veljen tai siskon. Äiti oli 35-vuotias kun synnyin ja muistan kertoneeni hänelle suurella tietämykselläni joskus kouluunmenoiässä ”kuinka yli nelikymppisetkin voivat saada lapsia”. Minä olin 7-vuotias ja ensimmäisellä luokalla, kun vappuna 1995 Vili tuli kotiin.

Vilistä tuli Vili, koska nimiehdotus oli yksinkertaisesti paras. Isoveljeni ehdotti Felixiä, josta minulle tulee mieleen edelleen vain ketsuppi. Vilistä taas mieleen tulee TV-sarja Vili Vilperi, joka oli ehdottomasti suosikkini ammoisina aikoina. Ei siis ihme, että mustasta pikku-pantterista tuli nimeltänsä Vili. Tai, löytyi toki muitakin nimiä pikkuiselle, kuten Vilperi, Vilkka, Vipetius, Willy, Wiljo..rakkaalla lapsella täytyy olla monta nimeä. Aikamoinen Vilperi meille vappuna saapuikin.

Erityisesti mieleeni on jäänyt joulu -95, jolloin Vili päätti tutustua jouluiseen tarjontaan monella tasolla. Joulupallot toki kiinnostivat, mutta kynttilöiden loisto se vasta häikäisikin pienen kissan mielen. Ihmettelin vain mennessäni huoneeseeni, kuinka kynttilät juuri paloivat vaan eivät enää.. Syy selvisi, kun ilmassa oli selvästi palaneen käryä ja kissalla kärvähtäneet viikset. Silloin opin, että onneksi kissan viikset kasvavat takaisin.. Vili oli selvästi kantapään kautta oppija, aivan kuten minäkin. Kerran se kiipesi yhteen korkeimmista männyistä mitä talon ympärillä kasvoi. Kissat ovat niin taitavia menemään ylös, mutta alastulo onkin sitten eri juttu. Silloin lähellä oli, että palokunta olisi pitänyt kutsua paikalle. Talonmies löysi onneksi todella korkeat tikkaat ja keikkui ylimmällä askelmalla saaden juuri ja juuri Vilin kiinni ja turvallisesti maahan. Sen jälkeen en kertaakaan nähnyt Vili-kissaa puussa.

Homo sapiens& Felis catus, kaksi eri nisäkäslajia sulassa sovussa rinnakkain

Yksi pisimpään tuntemistani ystävistä sanoi jokunen vuosi sitten, että olin aika rasittava toisella luokalla. Koulussa ja vapaa-ajalla en kuulemma puhunut kuin yhdestä asiasta. Vilistä. Elämääni ei tainnut siihen aikaan muuta mahtuakaan. Onneksi muutkin (Vilin lisäksi) ystävyyssuhteet kestivät. Tein samoihin aikoihin yhdessä toisen tytön kanssa koulussa esitelmän kissoista ja selostin suurella auktoriteetillani ”kuinka kissojen viiksiin ei saa koskea”.  Argumentiksi riitti se, että Vili ei tykkää siitä. Myöhemmin mietin, että opettajalla on varmaan ollut pokassa pitelemistä, kun esitelmään on mahtunut tämän tasoista rakettitiedettä ja tieteellistä faktaa.. (oikeastihan kissa tunnustelee ympäristöään viiksien avulla, joten kuka tietää vaikka olisinkin ollut oikeassa?)

Kissa on epäilemättä yksi allergisoivimmista eläimistä. Jotakin ainutlaatuisuudesta Vilin kohdalla kertoo se, että kaksi allergista ihmistä ei saanut siitä suurempia oireita. Edelleenkään en osaa sanoa yhtään selitystä tälle asialle. Monta muutakin ihmeellisyyttä mahtui tuohon pieneen pakettiin. Muistan yhden kerran, kun veljeni kaveri oli meillä yötä ja Vili oli mennyt nukkumaan hänen sänkyynsä, tämän ihmisen mahan päälle. Seuraavalla viikolla tämä ihminen oli mahataudissa. Ennustusta vai? Monta kertaa itse koin, että sain valtavasti tukea ja lohdutusta vaikeina hetkinä karvaisimmalta ystävältäni, joka kerta toisensa jälkeen tuli lohduttamaan ja pitämään huolta (ja samalla saamaan itsekin huolenpitoa ja silityksiä) :) Kuinka mahtavaa olikaan tulla kotiin, kun asuessamme kerrostalossa koko naapuruston tuntema Vili odotti häntä pystyssä oikean oven edessä?

“Pitkää ikää ja Valiojogurttia” (Valio-yksilölle ei kelpaa kuin paras!)

Raskain mielin, elämänliekin hiipuessa olen katsonut ystävääni. Ja se on seurannut minua. Ystävääni, joka oli viisas ja lempeä ja joka myös opetti itselleni paljon. Koskaan en tule unohtamaan hassun hauskoja, piristäviä, lohdullisia, seurallisia, kauniita ja viihdyttäviä hetkiä parhaimman kissaveljeni seurassa.

Veikeän vienon,

kissan tuon hienon,

sain kun olin seitsemän.

Vuotta jo monta, unohtumatonta,

mukana kulki katti tuo.

Hassun mourun, ehkä yhden torun,

joskus kissa sai.

Kuitenkin luulisin,

eniten iloa,

naurua toit.

Kaunis luonteesi,

pyyteetön kuoresi,

aurinkoa ympärilleen  loi.

Ystävä rakkain,

toivon,

ois parhain,

matkasi parempiin uniin.

Rakkaudella <3

-Martze

Pahoitteluni blogini viimeaikaisesta hiljaisuudesta. Nyt sain vihdoinkin ja toivottavasti osan aivosoluistani ujutettua mukaan myös tähän tekstiin.

Valmistuminen, akateeminen työttömyys ja työelämä ovat leimanneet elämässäni paria viime kuukautta. Elämänmuutoksia siis. Eräs ystäväni sanoi, että minun pitäisi kirjoittaa nyt siitä miltä tällä hetkellä tuntuu. Noh, onhan tämä ainakin minulle ajankohtaista. Viiltävästä analyysistä viis.

Opiskeluun liittyy tiettyjä vaiheita. Tässä hiukan omiani. Alkuvaiheeseen kuului paljon pohdiskelua siitä, onko ala oikea ja työllistävä, kannattaako yleensä opiskella. Jossain vaiheessa sitä huomasi innostuvansa kaikesta tietomäärästä, joka oli hienompaa kuin kukaan oli ikinä oppinut. Ensimmäiset harjoittelujaksot pudottivat maan pinnalle; vielä olisi opittavaa. Salakavalasti kävi kuitenkin niin, että opintojakso toisensa perään tuli suoritetuksi. Ja lopulta jäljellä oli enää niin vähän. Jossain siinä välissä pääkoppaan saapui jotakin sellaista, jota voisi vaikka kutsua ammatillisuudeksi.

Valmistuminen tuli ja meni. Sitten tuli työpaikka. Ja todellinen tulikoe. Onneksi en tajunnut siinä vaiheessa jännittää yhtään mitään.

Ensimmäiset pari viikkoa uudessa paikassa menivät kuin sumussa. Tietoa tuli joka tuutista. Kun tulin töistä kotiin, jäin vain miettimään muistinko edes leimata itseni ulos töistä. Pää oli täynnä ja sekaisin. Yksinkertaistenkin asioiden suorittaminen tuntui vaikealta, kuten ruoan laittaminen. Ensimmäisen työviikon jälkeen oli edessä vielä muutto. Viikko piti sisällään siis 4 päivää töitä ja 2 päivää muuttoa. Sunnuntai-iltana olin henkisesti hakattu. Ja ei muuta kuin maanantaina pirteänä back to business.

Ensimmäisen harjoittelujakson ja työpaikan väliltä löytyy yhteyksiä ainakin omalla kohdallani. Molemmissa tapauksissa tuntui siltä, että taival on vasta alussa, opeteltavaa riittää. Ammatillisuudesta, tai sen illuusiosta ei ollut tietoakaan. Urakassa itseäni helpotti se, kun hoin vain pääni sisällä “asia kerrallaan”. Hötkyillä ehtii joskus myöhemmin.

Vastavalmistuneena on kivaa, kun saa töitä. Informaatioähky, joka siitä seuraa ei ole kivaa. (toivon mukaan ei tarvitse vaihtaa työpaikkaa vähään aikaan) Tänään pohdin tuleeko koskaan päivää, jolloin ei tarvitsisi kysyä keneltäkään töissä yhtään mitään. Kollega lohdutteli sanoen “tuskin tulee, aina oppii uutta”.

Onneksi en ole tilanteessa yksin. Kaikki ovat joskus vastavalmistuneita. Voi kunpa kaikki työpaikat myös muistaisivat tämän.

Mitä hyötyä sitten on vastavalmistuneista? Työpaikan on ainakin mahdollista saada avustusta valtiolta nuoren valmistuneen palkkaamiseen. Työpaikan vanhoille konkareille se tuo ainakin lisää perehdyttämistä, ehkä myös uusia tuulia vanhoihin kaavoihin. Kenties :)

Hauskaa ja työteliästä loppuviikkoa :)

-Martze

Sattuipa silmään Iltalehden sivuilta lintumainen juttu. Juttu kertoi miehestä, joka ruokki lintuja. Tämä ei kuitenkaan sopinut kaupungille, saati naapureille. Sakkoja povataan linnun ruokkijalle. Millaiseksi hälinä tästä kehkeytyykään? (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011101314560333_uu.shtml)

Ongelmana tässä lintujen ruokinnassa on se, että ruoka mitä linnuille on tarjottu, on ollut kauraa. Säkeittäin kauraa. Ja käräjäoikeuden mielestä kauran levittäminen puistoon suurina määrinä on roskaamista. Jos jätelakia katsotaan, se sanoo näin; ympäristöön ei saa jättää roskaa, likaa eikä käytöstä poistettua konetta, laitetta, ajoneuvoa, alusta tai muuta esinettä siten, että siitä voi aiheutua vaaraa tai haittaa terveydelle, epäsiisteyttä, maiseman rumentumista, viihtyisyyden vähentymistä tai niihin rinnastettavaa muuta vaaraa tai haittaa.(http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=14541&lan=fi) Onko lintujen ruokkiminen kaurasäkeillä verrattavissa tähän? Ainakin käräjäoikeuden mielestä on.

Vaikea sanoa kuinka itse tulkitsisin tilannetta: onko kaurasäkki puistossa jätettä? Jätettä tärkeämpi kriteeri asiassa on mielestäni se, että onko lintujen ruokkimiselle oikeasti tarvetta muuta kuin talvella? Ennen jään ja lumen tuloa linnut löytävät syötävää luonnosta itsekin. Toki ymmärrän myös “lintumiehen” ajatuksen siitä, että ihmiset vievät luonnollista elintilaa eläimiltä (myös linnuilta) ja siksi tehtävänä on auttaa lintuja. Voisiko kompromissi tilanteessa olla se, että lintuja saisi ruokkia kaurasäkin avulla edes talvella?

“Lintumieheltä” vaaditaan puhdistuskorvauksia 2000 euroa. Aika iso summa siitä, että haluaa vain auttaa.

Eläimellistä loppuviikkoa kaikille! :)

-Martze

Kesät pitenevät ja talvet ovat entistä leudompia. Ilmastonmuutos näkyy Suomenkin kasvillisuudessa uudella tavalla; saamme uusia kasveja, joita ei ilman lämpimämpää keliä olisi näillä leveysasteilla. Toisaalta taas osa lajeista katoaa tai yrittää selvitä muuttuneissa olosuhteissa. Suomen luontoon eksyy myös sinne täysin kuulumattomia kasveja, hamppuakin.

Poliisi löysi jokunen aika sitten Keski-Suomesta Laukaasta hamppuviljelmän keskeltä metsää. Kukaan ei ilmoittautunut omistajaksi. Tällä kertaa Savon Sanomat kertoo, että myös Kuopiosta löytyi viljelmä. (http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/hirvet-s%C3%B6iv%C3%A4t-hamppuviljelm%C3%A4n/708666)

Hupsistakeikkaa, satoa ei saatu juurikaan. Eräistä viljelmistä kasvit “vain katosivat”, toisista hamput pisteltiin parempiin suihin. Asialla olivat hirvet.

Mitähän hampunviljelijät ovat ajatelleet kenties nähdessään oman satonsa ääressä hirven jos toisenkin? Kumpi pelottaisi enemmän: kasa poliiseja vai hirviä? Hirviltä ei saa ainakaan sakkoja, mutta sadosta ei kyllä pääse nauttimaankaan.

Entäs ne hirvet sitten? Miten niille kävi? Saadaanko tänä vuonna nauttia hampulla höystettyä hirveä Kuopion seudulla, mikäli jokunen näistä hampun napostelijoista saadaan kaadettua? Onkohan hirvillä ollut hyvä pössis?

Ehdotankin, että hirviä voisi käyttää laajemminkin huumeidenvastaiseen työhön.

Hassua loppuviikkoa :)

-Martze

mitä todennäköisimmin katsellessa puolueiden ehdokasasettelua. Tällä hetkellä kilpailussa seuraavasta johtajasta on ilmoittautunut viisi miestä ja yksi nainen. Sen lisäksi ilman puolueen tukea ehdokkuuttaan on väläytellyt vielä yksi nimi, mies hänkin.

Mikään valinnoista ei ole kuitenkaan vielä täysin lukkoon lyöty. Puolueiden puoluekokousten täytyy vielä valinnat hyväksyä. Tosin vastaehdokkaiden puuttuminen puolueen sisällä varmistaa ainakin Sauli Niinistön (kok) ja Paavo Väyrysen (kesk) valinnat. Lisäksi Paavo Lipponen (SDP) valittiin jäsenvaalin kautta ehdokkaaksi.

Seuraavaa jytkyä tuskin tulee, vaikka Timo Soini (ps) sitä toivoisikin. Tai todennäköisemmin Soini pelaa jo presidentinvaaleja pidemmälle nostattaakseen puolueen kannatusta kuntavaaleihin. Varmaan tullaan kuulemaan “kuinka saavutettu äänestysprosentti oli hyvä” ja “kuntavaaleissa tavataan”.

Onneksi mukana on nainenkin. Näin varmaan uskaltaa jo sanoa, koska RKP tuskin luopuu naiskortistaan helposti, varsinkin kun se mitä luultavimmin tuo lisää ääniä. Presidenttihän on ennenkaikkea arvojohtaja, joten Eva Biaudet vähemmistövaltuutettuna täyttäisi hyvin kriteerit. Tosin vähemmistövaltuutetun virkaansa hän ei täyttänyt, joten saas nähdä kuinka käy tällä kertaa. Panokset ainakin kovenee.

Toiseksi arvojohtajaksi on ilmoittanut eläkkeelle jäävä korkeimman hallinto-oikeuden presidentti. Hallbergilla on kokoomuslainen tausta, mutta itse hän sanoo ettei halua sitoutua mihinkään puolueeseen. Voi olla niinkin, että Sauli Niinistön jälkeen tilaa ei jäänyt enää muille ehdokkaille.

Mukana on myös Pekka Haavisto (vihr.). Haavistolle on povattu paljon vasemmiston ääniä, koska Lipponen tuskin kelpaa koko vasemmistosiiven ehdokkaaksi. Mikäli vasemmistoliitto ei aseta omaa ehdokastaan, liittyy suuri joukko Haaviston taakse. Ehkä. Mikäli avoimesti homoseksuaali presidentti ei ole liikaa vanhemmille vasemmistolaisille.

Itse olen melkein joka vaaleissa äänestänyt eri puoluetta. Niin varmaan tälläkin kertaa.

Hyvää alkanutta viikkoa ihmiset! :)

-Martze

Satuinpa huomaamaan, että nyt vietämme viikon numero 38 lisäksi Kiipeä puuhun -viikkoa. Kiipeä puuhun -viikko on suunnattu ennen kaikkea tukemaan lasten kasvua ja kehitystä, mutta myös muistuttamaan aikuisille, että lapset tarvitsevat liikuntaa. Myös puihin kiipeämistä.

Idean isä on tietokirjailija Tatu Hirvonen, joka näkee, että lapsia varoitellaan ja ylisuojellaan turhan takia. Ettei vaan sattuisi mitään. Varoittelun ja liiallisen suojelun varjopuoli onkin sitten se, että lasten fyysiset (liikunta) taidot eivät kehity, mutta painon nousu kylläkin. (http://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2011/2011-09-15/jkr/kiipea-puuhun)

On aina helppo syyttää nykyajan lapsia ja nuoria siitä, että he ovat laiskoja eivätkä viitsi tehdä mitään. Ja lihovatkin vielä. Syyttelyn sijaan olisi aiheellisempaa pohtia, kuinka tähän on tultu. Miksi liikkumattomuus lisääntyy? Miksi pelataan vain sisällä tietokoneella? Jos syyllisiä halutaan hakea, ne löytyvät lasten malleista -heidän vanhemmistaan.

Oma lapsuus nähdään usein nostalgisena, hienojen muistojen värittämänä menneisyytenä. Omassa lapsuudessa oltiin koko päivä pihalla leikkimässä ja vasta iltahämärissä palattiin takaisin kotiin. Onkin hassua, että samaa lapsuutta ei haluta tarjota omille lapsille. Lapsen saa hiljaiseksi istuttamalla telkkarin ääreen, ulos joutuisi lähtemään itsekin.

Lapsi oppii toimimalla erilaisissa ympäristöissä. Fyysisten taitojen lisäksi opitaan oman kehon hallintaa, avaruudellista hahmottamista ja riskin ottamista. Jos aina kielletään, moni tärkeä asia voi jäädä oppimatta. Vanhempien tärkein tehtävä on toki suojella lasta, mutta sopivassa määrin. Kaikilta ruhjeilta ja vammoilta ei voi välttyä kuitenkaan. Ja tuskin on tarkoituskaan. Elämässä harvoin selviää ilman yhtäkään ruhjetta, aikuinenkaan.

Kiipeilyintoja loppuviikolle! :)

-Martze

Foo Fighters -bändiä voi kunnioittaa hienon musiikin lisäksi myös mahtavien tempausten ansiosta! Videolla bändi pistää itsensä likoon tekopartoja myöten hyvän asian puolesta. Milloinkohan Suomessa artistit uskaltaa ottaa kantaa avoimemmin ihmisoikeuksien puolesta? Sitä odotellessa.

http://www.youtube.com/watch?v=6e5hRLbCaCs&feature=topvideos_music

-Martze

Rakkaus on voima, joka saa ihmisen jaksamaan, ainakin paatuneimman romantikon, jollaiseksi luen myös itseni. On kovin vaikeaa edes kuvitella elämää ilman rakkautta. Rakkauden ei kuitenkaan tarvitse olla “romanttista” rakkautta; koen vahvasti, että itse tarvitsen myös perhettä, ystäviä, harrastuksia, kissojani (joilta myös saa rakkautta).

Muistan joskus lukioaikoina, kun meillä oli filosofian tunnilta kotitehtävä, jossa piti kysyä 10 ihmiseltä, mikä on elämän tarkoitus. Vastaukset kirjattiin ylös ja käytiin läpi seuraavalla tunnilla. Aika useassa vastauksessa nousi esiin elämän tarkoitukseksi “42”, “perhe” ja “murheen karkoitus”. Kaikista eniten vastauksia tuli kuitenkin kategoriassa “rakkaus”, jossa vastauksia olivat muun muassa “rakastaa ja tulla rakastetuksi” ja “saada rakkautta”.

Olen monesti miettinyt minkä ihmeen takia erityisesti nuoremman sukupolven kielenkäytössä homo on synonyymi kaikelle huonolle. Ja jos ei mitään muuta haukkumasanaa keksi, niin aina voi sanoa, että joku on homo.

Kuitenkin monille meistä yksi elämän tärkeimmistä asioista on valehtelematta rakkaus(toista ihmistä kohtaan). Ja miksei olisi? Ei kai ole mitään mukavempaa kuin rakastaa ja tulla rakastetuksi? Onkin vaikeaa ymmärtää miksi loppujen lopuksi niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin rakkaus, tehdään kuitenkin erittäin vaikea asia. Olen kai sitten itse saanut jotenkin vinksahtaneen kasvatuksen, koska en näe mitään väärää siinä, että rakastaa toista ihmistä, sukupuolesta riippumatta. Vien ajatukseni jopa pidemmälle; rakkaus on itseasiassa tavoiteltava asia, sukupuolesta riippumatta.

Murheetonta ja rakkauden täyteistä viikkoa kaikille :)

-Martze

Maailman vanhimman kaupan (toisin sanoen seksin oston ja myynnin) kitkeminen ei ole aivan helppoa hommaa. Niin monta kuin löytyy myönteistä kantaa, löytyy vastaavasti myös kielteistä. Melkeinpä jokaisesta Suomen hallituksen ministeristä ainakin yksi haluaa puuttua tähän kauppaan, siinä kuitenkaan onnistumatta.

Tavoitteena Suomessa on ollut niin kutsuttu “Ruotsin malli”, joka kriminalisoi sekä myynnin että oston. Tällä hetkellä Suomessa on kiellettyä ostaminen parituksen ja ihmiskaupan uhreilta.

Koska uusilla lakipykälillä on tarkoitus suojella yhteiskunnan heikoimpia, näyttäisi siltä, että Ruotsin malli sitä tuskin tekee. On vaikea kuvitella minkä takia esimerkiksi Suomen poliisi muuten vastustaisi asiaa? Vihreän Langan artikkelin (2005) mukaan huono-osaisimmilla prostituoiduilla menee entistäkin huonommin ja pelko viranomaisista saa aikaan sen, että prostituoidut eivät ilmoita poliisille joutuessaan väkivallan kohteeksi. (http://arkisto.vihrealanka.fi/2005/47/artikkeli1.shtml)

Naisjärjestöt ajavat seksin myynnin ja oston kieltämistä. Heidän mielestään “kauppa” on naisia halventavaa. Jos joku kuitenkin täysin vapaaehtoisesti tahtoo itseään myydä, niin mikä minä olen sitä tuomitsemaan? En pysty asiaa ymmärtämään, mutta tapansa kaikilla. Ihmiskauppa onkin sitten asia erikseen. Eniten ihmettelen kuitenkin miehiä, jotka näitä “palveluita” käyttävät. Tulee mieleen, että onko eniten kiinnostavin pointti asiassa tunne vallasta ja toisen ihmisen alistamisesta?

-Martze

Useat meistä haluavat kehua omaa asuinpaikkaansa/kotikuntaansa. Niin minäkin haluaisin. Jyväskylää voisi kehua siitä, että täällä pidetään ykköstilaa suomalaisten viinanjuonnissa.

Kyseessä on siis suurten kaupunkien viinan juontia mittaavat tilastot. Vuonna 2007 keskiverto jyväskyläläinen osti 10,7 litraa puhdasta alkoholia. Se on hurjan paljon se.

Monestihan sitä miettii, että kuka ihme ne “minunkin viinat” juo, koska en itse yllä millään yli kymmeneen litraan alkoholia vuodessa? Ja toisaalta sitä myös pohtii, miten tähän on tultu?

Aiemmassa blogipostauksessani pohdin Jyväskylän työttömyysastetta, joka on tosi korkea (kun ajatellaan, että kaupunki on keskellä Suomea, täynnä opiskelijoita). Voisiko työttömyys olla osasyyllinen tilanteeseen? Vai onko liian suoraviivaista vetää johtopäätös, että ihminen juo, koska ei käy töissä? Vai onko myytti juopottelevista suomalaisista oikeasti myytti juopottelevista jyväskyläläisistä?

Viinatilastot saavat eittämättä kukkahattutätien lisäksi myös kaupunginsedät heristelemään sormeaan, kun kelaa Jyväskylän tapahtumia pari viikkoa taaksepäin. Jyväskylä on väkivaltainen kaupunki, tai sellaiselta se tällä hetkellä tuntuu. Alkoholi tuskin selittänee kaikkia tapahtumia, mutta ei se ainakaan auta missään tilanteessa.

Tässä muuten linkki, josta löytyy tieto Jyväskylän ykkössijasta. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/jyvaskylalaiset-juovat-viinaa-ennatystahtiin/art-1288335423556.html

Uutinen on tosin julkaistu jo vuonna 2008, joten voihan olla, että joku muu kaupunki on kirinyt Jyväskylän ohi vaikkapa viime vuonna. Tässä tapauksessa ei harmittaisi yhtään.

-Martze